maanantai 15. helmikuuta 2016

Loppu

Menikö neljä viikkoa nyt jo? Meni ja nopesti menikin. Mutta mitä tässä sitten tapahtuikaan? Kannattiko matkustaa yli 800 km työharjoitteluun maahan, jossa yhden kerran aiemmin turistina olin käynyt? 
Voin kuulkaas kertoa, että kannatti. Vein sinne mennessäni hyvän kuvan suomalaisesta työnteosta ja sain olla osana aivan mahtavaa työyhteisöä. 

Vaikka hoitaja mitoitus oli pieni ja resurssit olivat pienet, mutta silti Virossa työt tehtiin tehokkaasti, laadukkaasti ja työpäivän aikana tauot kerettiin pitämään. Kaksi kahvitaukoa ja ruokatauko.
Päivävuorossa 0700-1900 oli neljä hoitajaa töissä ja asiakkaita 50. Iltavuoro 1900-0700 meni kahdella hoitajalla. Ensimmäisenä päivänä ajattelin, jotta kerkiääkö kaikkia hoitamaan jne. jne. Kyllä kerkiää ja aikaa jää vielä taukojen jälkeen viriketoiminnalle, voimistelulla ja asiakkaiden kävelyttämisellä.

Jäähyväiset..., mutta kylään olen tervetullut vieras uudelleen.

Tuolivoimistelua.
Vuodevoimistelua.


Viimeiselle työpäivällä leivoin korvapuusteja hotellin keittiössä. Leivonta tarvikkeita ostaessani en löytänyt raesokeria vaikka kolmessa marketissa kävin. Käytin sitten tomusokeria. Nokkela matkailija olisi tarkastanut leivonta ainesten Vironkieliset nimet ennekuin menee niitä ostamaan. Koska näin en toiminut niin hiivan löytäminen vei oman aikansa. Nyt ainakin muistan, että hiiva on Viroksi pärm. Vehnäjauho on Viroksi nisujahu, eli ei epäilystäkään kun leipoo nisua. Kuitenkin korvapuusteista tuli hyviä.



Leivontaa hotellin keittiössä aamu viideltä.

Laiva saapuu Tallinnan satamaan.
Viimeinen vilkaisu Tallinnan satamassa. Hei hei uudet ystävät!
Horisontissa siintää Suomen rannikko.

Kiitokset:
-Kainuun ammattiopiston opettajille, jotka reissun mahdollistivat
-Kuressaaren ammattikoulun opettajille, jotka tukensa paikan päällä antoivat
-Kogulan hoitokodin henkilökunnalle lämpimästä vastaanotosta, vieraanvaraisuudesta ja tuesta
-erasmus+ hankkeelle
-ystäville, kavereille ja sukulaisille henkisestä tuesta

Vapaalla

Vapaa-ajalla Kuressaaresta löytyy katseltavaa ja koettavaa. Nähtävyyksien lisäksi siellä on muutamia pienkylpylöitä, joihin halvimmillaan pääsee saunaan ja uimaan hintaan 6€. Pieniä antiikki liikkeitä löytyy muutamia, jos on kiinnostunut vanhojen esineiden katselusta/keräilystä. Kauneussalonkeja on myös runsaasti.
Itseäni kiinnosti Kuressaare spordikeskus. Siellä oli monenlaista aktiviteettia mm. kuntosali, spinning, aerobic ym. ym. eikä matkaa hotellilta sinne ollut kuin 400m. Mutta se tärkein oli sotilaskamppailutreenit. Treeni maksu oli 3€ kerta ja liikettä tuli ihan koko rahan edestä.


Kuvassa minä oikealla ja vasemmalla sotilaskamppailutreenien ohjaaja Raivo Paasma.